12.9.1991

Kanne Helsingin raastuvanoikeudessa

Rolate Oy, Ripa Oy, Raksitalo Oy ja X ky ovat kanteessaan kertoneet, että patentti- ja rekisterihallitus oli 27.2.1981 rekisteröinyt B:lle suomalaisen mallin numero 5147 nostotarraimia varten luokassa 12-05 rekisteröinnin ollessa ensimmäisen uudistamisen jälkeen voimassa 3.3.1990 saakka. Mallioikeus oli 11.12.1983 siirtynyt uudelle haltijalle A:lle.

Kantajat ovat katsoneet, ettei B:lle rekisteröity malli olennaisesti eronnut siitä, mikä oli tullut tunnetuksi ennen rekisteröinnin hakemispäivää, koska markkinoilla oli ollut käytössä useiden vuosien ajan ennen kysymyksessä olevan mallin rekisteröintihakemusta nostotarraimia, ja näin ollen rekisteröinti oli mallioikeuslain 1 ja 2 §:n vastainen. Sen perusteella kantajat ovat vaatineet mallin numero 5147 rekisteröinnin kumoamista ja vastaajan A:n velvoittamista korvaamaan kantajien oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen.

Kannetta kehittäessään kantajat ovat ensinnäkin kertoneet, että Helsingin raastuvanoikeus oli 16.8.1988 ratkaissut mallioikeuden loukkausta koskevan jutun. Päätöksestä oli valitettu Helsingin hovioikeuteen, jossa asia oli vireillä. Kantajat olivat lähteneet siitä, ettei B:n mallisuojattu nostotarrain olennaisesti eronnut niistä tarraimista, joita markkinoilla oli ollut käytössä pitkään kaivonrenkaan nostoa helpottavan laitteen tultua ajankohtaiseksi omakotirakentamisessa 1950- ja 1960-luvuilla. Tiettävästi Suomessa ei tuolloin teollisesti valmistettu tarraimia, mutta täällä oli tunnettu ulkomaisia ratkaisuja, jotka olivat mallisuojatun tarraimen kanssa samantyyppisiä. Suomessa tarrainten valmistus tapahtui pääsääntöisesti omaan käyttöön esimerkiksi suurten rakennusliikkeiden konepajoissa.

B:n rekisteröityyn malliin ei sisältynyt omaleimaista kehittelypanosta eikä tarrain silmämääräisesti eronnut jo tuolloin käytössä olleista, valmistetuista, myydyistä ja markkinoiduista nostotarraimista eikä ainakaan ollut omaperäinen luomus siinä mielessä kuin mallioikeuslaki edellytti, vaan pikemminkin B:n nostotarrainta voitiin pitää muodoltaan ja toimintatavaltaan kopiona edelleen markkinoilla olleista teollisesti valmistetuista malleista, joiden esikuva löytyi 1970-luvulta.

Mallisuojaa ei voinut eikä tullut myöntää laitteen tekniselle ominaisuudelle eikä suojaa myöskään tullut antaa käyttötarkoituksen perusteella. Suomessa oli 1970-luvulla Bridon Suomi Oy markkinoinut B:n laitteen kanssa lähes samankaltaisia nostolaitteita. Tuo laite oli puolestaan pohjautunut Ruotsissa vuonna 1978 tehtyyn patenttihakemukseen, jonka kuulutusjulkaisun kantajat olivat jättäneet oikeuteen. Tämän lisäksi oli markkinoilla esiintynyt saksalaisia laitteita, joista B oli jäljentänyt myöhemmin oman laitteensa.

Vastine

A on kiistänyt kanteen kokonaisuudessaan perusteettomana, vaatinut sen hylkäämistä ja kantajien velvoittamista yhteisvastuullisesti korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa laillisine korkoineen.

A on korostanut, että mallin suunnittelijan henkisen työn tuloksena oli syntynyt mallioikeuslain mukainen rekisteröitävissä oleva malli, jonka rekisteröintiedellytysten oli todettu täyttyneen rekisteröintihakemusta patentti- ja rekisterihallituksessa käsiteltäessä. Kysymyksessä olevan mallin ulkomuodon suojattavuutta tarkasteltaessa vastaaja on viitannut mallisuojakomitean mietintöön ja katsonut, että B:n kehittämä nostotarrainmalli oli käytännöllisten näkökohtien perusteella määräytyvä hyötymalli, johon myös mallisuoja kohdistui. B:n kehittämän nostotarrainmallin yleiset suojaedellytykset henkisen työpanoksen vaatimuksen, uutuusvaatimuksen sekä eroavuusvaatimuksen osalta olivat täyttyneet. Kantajat eivät olleet esittäneet selvitystä uutuuden esteistä eivätkä siitä, että mallin numero 5147 mukaisia laitteita olisi ollut yleisön saatavilla.

Helsingin raastuvanoikeuden päätös 13.6.1989

Asianosaiset olivat antaneet oikeuteen havaintomateriaalina säilytettäviksi nostotarraimen mallit, valokuvia ja esitteitä. Kantajat olivat jättäneet oikeuteen uutuuden esteinä ruotsalaisen kuulutusjulkaisun, valokuvaesitteen kaivonrenkaiden nostotarraimien malleista sekä Ripa Oy:n toimitusjohtaja X:n laatiman vertailun tarraimista. Lisäksi kantajat olivat kuulustuttaneet asiassa kolmea todistajaa ja vastaaja yhtä todistajaa, joiden lausunnoista oli sinänsä pääteltävissä, että 1960- ja 1970-luvuilla oli ollut käytössä kaivonrenkaiden nostotarraimia, joita lähinnä rakennusliikkeet olivat tehneet tarpeen mukaan omaan käyttöönsä.

Lähtien siitä, että rekisteröidyn mallin antaman ulkonaisen kokonaisvaikutelman tulee erota aikaisemmin tunnetusta ja että mallisuojavaikutukset ulottuvat tavaran ulkomuotoon riippumatta siitä, onko muotoilu määräytynyt esteettisten vai käytännöllisten näkökohtien mukaisesti, raastuvanoikeus on katsonut, ettei B:n mallina rekisteröityä nostotarrainta ollut osoitettu ennen mallirekisteröinnin hakemispäivää esiintyneiden kaivonrenkaiden nostotarraimien kopioksi siihenkin nähden, että ruotsalaisen kuulutusjulkaisun numero 7803933-6, johon kantajat olivat vedonneet, julkiseksitulopäivä oli 15.11.1982, ja että mallirekisteriin numerolla 5147 rekisteröity nostotarrain oli olennaisesti eronnut siitä, mikä oli tullut tunnetuksi ennen rekisteröinnin hakemispäivää 3.3.1980.

Näillä perusteilla raastuvanoikeus on hylännyt kanteen ja velvoittanut Rolate Oy:n, Ripa Oy:n, Raksitalo Oy:n ja X ky:n yhteisvastuullisesti korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut asiassa 14.000 markalla 16 prosentin korkoineen 13.6.1989 lukien.

Helsingin hovioikeuden tuomio 11.4.1990

Rolate Oy, Ripa Oy, Raksitalo Oy ja X ky hakivat muutosta raastuvanoikeuden päätökseen. Hovioikeus on samana päivänä ratkaissut saman mallin loukkausta koskevan jutun.

Rekisteröinnin kumoamisen osalta hovioikeus on lausunut, että nostotarraimen mallin mallioikeuden haltijaksi oli 27.2.1981 rekisteröity B tämän 3.3.1980 tekemän hakemuksen perusteella. Mallioikeus, joka sittemmin oli siirtynyt A:lle, perustui tekniseltä toimintatavaltaan sellaiseen tekniseen oivallukseen, johon perustuvia nostotarraimia Rolate Oy:n ja sen myötäpuolien esittämän selvityksen mukaan oli ollut käytössä jo ainakin 1970-luvun loppupuolella. Määräävästi tämän tyyppisten tarrainten muotoon oli vaikuttanut se kiinnitys- ja nostotekniikka betonirenkaiden nostossa, joka oli saanut niissä sovellutuksensa. B:n tämänkaltaisten tarrainten käyttökelpoisuuden parantamiseksi tekemä kehittelytyö ei ilmennyt hänen rekisteröimänsä mallin ulkomuodossa sillä tavoin, että malli ulkomuodoltaan olennaisesti olisi eronnut jo ennestään käytössä olleiden ja tunnetuksi tulleiden samantyyppisten laitteiden mallista. Näin ollen mallia ei olisi saanut rekisteröidä. Sen vuoksi hovioikeus on, kumoten raastuvanoikeuden päätöksen, kumonnut mallirekisteriin 27.2.1981 rekisterinumerolla 5147 merkityn nostotarraimen mallin rekisteröinnin sekä velvoittanut A:n korvaamaan Rolate Oy:n, Ripa Oy:n ja Raksitalo Oy:n yhteiset oikeudenkäyntikulut asiassa 20.000 markalla ja X ky:n oikeudenkäyntikulut 4.000 markalla, molemmat määrät 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien.

Perustelut

Ruotsalaisessa patenttijulkaisussa nro 7803933-6 kuvattu nostotarrain on toimintatavaltaan samanlainen kuin B:n rekisteröimän mallin mukainen nostotarrain, mutta se on ulkoasultaan erilainen. Myös muut jutussa esitellyt nostotarraimet poikkeavat B:n mallista niin, että ne voidaan ulkomuodoltaan helposti erottaa toisistaan. Esitetystä aineistosta ilmenee, että samasta ja samantapaisesta tekniikasta huolimatta nostotarrainten ulkomuoto saattaa vaihdella olennaisesti. B:n rekisteröimä nostotarrain on niin ollen muotoilun tulos ja se eroaa ennen rekisteröinnin hakemista julkisesti käytetyistä nostotarraimista. Rekisteröimiselle ei ole esitetty muutakaan estettä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan.

Juttu jää mallioikeuden rekisteröinnin kumoamisen osalta raastuvanoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan. Rolate Oy, Ripa Oy, Raksitalo Oy ja X ky velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut jutussa 20.000 markalla 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä lukien.